Erilainen joulu

Hyvää joulua kaikille! Juhlakauden kunniaksi ajattelin tänään kirjoittaa shanghailaisista jouluperinteistä.









Noin, se on tehty.

Ehkä esitys on hieman karrikoitu, mutta varsinaista joulutraditiota Kiinaan ei ole päässyt syntymään. Joissakin kaupoissa sesongin saattaa huomata siitä, että ennen joulua tempaistaan päälle pieni ylimääräinen ale. Sen turvin saadaan länkkärihapatuksesta kiinnostuneet vielä avaamaan kukkaronsa nyörejä ennen vuodenvaihdetta, ja mikä tärkeintä, tehdään varastoihin tilaa todellista suurta juhlaa eli kiinalaista uuttavuotta varten (tulevana vuonna 31.1.).

Muutoin joulu onkin vahvasti ulkomaalaisten juhla. Heitä varten mm. hotellien auloissa on joulukuusia (muovisia toki, koristeluperiaate: mitä enemmän kimalletta, sen parempi), ja ulkomaalaisvetoisissa kaupoissa (kuten omassa Tesco-lähimarketissani) myyjät ovat pitäneet asiakkaiden iloksi / ärsytykseksi tonttulakkeja.

Kuuluisan Peace Hotelin joulupuu tältä vuodelta.

Yliopistollakin syyslukukausi jatkuu aina kiinalaiseen uuteenvuoteen saakka, joten jouluviikko on periaatteessa normaali työviikko. Käytännössä kuitenkin pieniä myönnytyksiä on tehty. Kursseilla, joilla on runsaasti vaihto-opiskelijoita, opettajat järjestävät usein opetuksensa niin, että viimeiset luennot ovat juuri ennen joulua. Näin vaihtarit pääsevät käymään kotosalla, ja opettajille jää enemmän aikaa merkata esseitä ja muita kurssitöitä.

Työpaikan kuuset.

Oma lukunsa on toki oma työpaikkani eli yliopiston Nordic Centre. Siellä Pohjolan jouluperinteitä pidetään vireinä jo kulttuurivaihdonkin hengessä. Niinpä joulupuu tuotiin keskuksen aulaan jo tämän kuun alussa, ja myös paikallisille opiskelijoille pyritään opettamaan pohjoisen joulun tapoja.

Erityisen aktiivisia ovat olleet ruotsalaiset, jotka ovat jo muutamana vuonna järjestäneet 13.12. tietämissä Lucia-juhlan. Paikallisista ruotsia lukevista opiskelijoista kootaan kuoro, joka esiintyy täydessä tällingissä yliopistolaisille ja kutsuvieraille. Tänä vuonna mukana olivat mm. Suomen ja Ruotsin pääkonsulit, ja paikallisesta Ikeasta oli löytynyt glögiäkin maisteltavaksi. Vaikuttava esitys, mutta glögi ei oikein tuntunut maistuvan täkäläisille...

Lucia-ryhmä valmistautuu esitykseen...

Laulajat vauhdissa.

Mutta kuten sanottu, joulu on vain kaupallinen esilämmittely vuoden suurinta juhlaa varten. Jos koti-Suomessa koetaan joulupaineita, niin kiinalaisille uusivuosi on vastaavanlainen tapaus.

Perheet pitäisi saada kokoon, mikä ei ole ihan helppo juttu, kun koko kansakunta pääsee lomille viikoksi samaan aikaan ja etäisyydet paikasta toiseen ovat melkoiset. Lahjoja pitäisi tietysti hankkia - aikana, jolloin maaninen kaupallisuus ja shoppailuinto saavat eräät jo turvautumaan peruuttamattomiin ratkaisuihin. Rakettejakin olisi syytä paukutella pahojen henkien karkottamiseksi niin, että luonnonsuojelijat hermostuvat.

Ei ole siis helppoa Kiinassakaan. Nämä opetukset mielessä oikein rauhallista ja stressitöntä joulunaikaa kaikille!

Ettemme unohtaisi

Uhrien muistoksi pystytetty risti.

Tällä kertaa blogissa ollaankin vakavalla asialla, tosin vähän myöhässä. Viime perjantaina tuli nimittäin kuluneeksi 76 vuotta Nanjingin verilöylyn alkamisesta. Kuutisen viikkoa kestäneessä murhenäytelmässä japanilaiset miehittivät Kiinan tasavallan tuolloisen pääkaupungin Nanjingin ja toimeenpanivat yhden ihmiskunnan historian suurimmista joukkomurhista.

Verilöylyn uhrien määrä vaihtelee lähteestä riippuen huomattavasti. Kiinalaiset puhuvat noin 300 000 kuolleesta, japanilaiset historioitsijat päätyvät huomattavasti pienempiin lukuihin (olen nähnyt arvioita 70 000–100 000 kuolleesta), ja kansainvälinen sotarikostuomioistuin päätyi aikanaan yli 200 000 uhriin.

Kiinassa tapahtuman vuosipäivää vietettiin maailmanrauhan viestiä kertoen, mutta pinnan alla kytee yhä. Japanilaisten julmuudet erityisesti antautuneita ja siviilejä kohtaan muistetaan; tämänkaltaiset esimerkit ovat länsimaissakin laajalti tunnettuja. Lisäksi Kiinassa naapureiden arvioita kuolonuhrien määrästä pidetään yleisesti julkeana loukkauksena.

Pakoon!

Äitinsä povelle kuollut lapsi.

Mestaukset olivat yleisiä Nanjingin verilöylyssä.

Verilöylyn synnyttämä poliittinen jälkipuinti on oma lukunsa. Sen ei ole syytä antaa kääntää katsetta itse asiasta. Verilöylyn muistoksi tehdyssä museossa kannattaa ehdottomasti käydä, jos matka vie Nanjingiin. Olo ei sen jälkeen taatusti tunnu erityisen miellyttävältä, mutta ei ole tarkoituskaan – ettemme unohtaisi.

Kansioita kuolleista, valitettavasti vain murto-osa.

Pöllyistä itsenäisyyspäivää!

Aivan aluksi haluaisin onnitella itsenäistä Suomea. 96 vuotta tänään, hieno saavutus - toivottavasti vuosia tulee vielä paljon lisää!

Täällä Shanghaissa Suomen itsenäisyyspäivä ei tietysti näy millään erityisellä tavalla, mutta sään haltijat ovat kuitenkin mahdollistaneet suomalaishenkiseen tunnelmaan virittäytymisen.

Yleensähän kotipuolessa itsenäisyyspäivän sää ei pahemmin innosta ulkoilmassa tapahtuvaan juhlintaan, vaikka nyt kuulemma Tampereella onkin jotkut timojutilabileet luvassa Keskustorilla. Terveisiä vain kaikille puttepossuille!

Shanghaissakin sisätiloihin jääminen ja vakavahenkinen jurnutus ovat tänään luonteva ratkaisu: on vähän niin kuin pakko, jos oma terveys kiinnostaa. Parin viime päivän aikana ilmanlaatu on nimittäin päässyt hiukan kehnoksi. Aamusella lähialueen virallinen mittausasema antoi seuraavanlaisen tuloksen:

Olympialaiset lähestyvät, ja Shanghain tuloskunto on nousussa.
Mutta miten Peking vastaa tähän?

Pieni selvitys lienee paikallaan. Ilmanlaatua mitataan tutkimalla ilmassa liikkuvien erilaisten pienhiukkasten määrää. Eri puolilla maailmaa käytetään hieman erilaisia mittaustapoja ja indeksejä.

Täälläpäin ilmanlaatu tiivistetään yleensä simppelisti alle 2,5 mikrometrin suuruisten pienhiukkasten (PM2.5) määrään ilmassa. Nämä pikkuhiukkaset kun pääsevät kulkemaan ihmisen hengityselimistössä aina keuhkoihin saakka ja aiheuttamaan kaikenlaista pientä ja isompaa vaivaa.

Lyhytaikaisena altistuminen suurelle määrälle PM2.5-hiukkasia tuottaa vaikkapa kurkkukipua ja vuotavan nenän. Pitemmän aikavälin ikävimpiä seurauksia ovat keuhkoputkentulehdus, keuhkosyöpä ja erilaiset sydänongelmat.

PM2.5-hiukkasten pitoisuus ilmassa muunnetaan ilmanlaatuindeksiksi (Air Quality Index, AQI), jonka seuraaminen on erityisesti ekspattien joka-aamuinen refleksi siinä missä kiekkofanille NHL-tulosten tarkastaminen Teksti-TV:ltä.

Kun indeksi on alle 50, ilmanlaatu on hyvä eikä ongelmia ole. Kun indeksi kipuaa yli sadan, aletaan eri riskiryhmille suositella erilaisia ulkoilurajoituksia riskien lieventämiseksi. Yli 300:n kohoava lukema tarkoittaa sitten jo erittäin huonoa ilmanlaatua; tällöin suositellaan kaikkia pysymään sisällä pakollisia menoja lukuun ottamatta.

Tämän aamun lukema 533 onkin sitten mm. Yhdysvaltain ympäristöministeriön mukaan ns. asteikon yläpuolella. Käytännössä se näyttää kutakuinkin tältä (otin kuvat omalta parvekkeelta):

Lievää utuisuutta havaittavissa.

Mikäs se sieltä pilkistää?

Valittaen totean, että kuvat eivät tee oikeutta tälle kokonaisvaltaiselle elämykselle, jonka hajumaailmassa yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla pakokaasut höystettynä ripsauksilla bensiiniä ja palavaa kivihiiltä sekä puuta. Ympäristön tavallista huomattavasti vähäisemmät äänet luovat myös kivasti pahaenteistä tunnelmaa.
 
Viranomaiset ovat täällä toki reagoineet tilanteeseen. Se tarkoittaa sitä, että kouluja suljetaan ja liikenteeseen asetetaan rajoituksia. Lisäksi yksityishenkilöille annetaan vinkkejä, kuinka minimoida altistusta (mm. erilaisten ilmanpuhdistimien käyttö ja eristyksen tiivistäminen).

Käytännössä näihin keinoihin ei läheskään kaikilla ole varaa. Köyhien on pakko olla ulkona, koska työt pitää tehdä ja rahaa saada hengenpitimiksi. Kasvojen edessä pidetään jonkinlaista kangaslappua, jonka merkitys suojavälineenä on hyvin pieni.

Niinpä monien onkin vain pakko toivoa, että tuuli veisi pahimmat pöllyt pian pois. Sitä odotellessa turvaudutaan luonnollisiin keinoihin: yskitään, horitaan ja räitään likaklimppejä omasta koneistosta niin paljon kuin ehditään. Näyttää aika karulta, mutta mitäs muutakaan voit?

Työmaalla

Puolet vierailusta on jo takana, ja tässä vaiheessa on hyvä tehdä yhteenvetoa työkuvioista täällä Shanghaissa. Arjen aherrus Fudanin yliopistossa ei ole tähän mennessä paljon poikennut suomalaisesta vastaavasta: töitä voi tehdä hyvinkin vapaasti ja omaan tahtiin.

Yliopiston portilla.

Työpaikka Nordic Centre kampuksen eteläpuolella.

Työhuone, jota jaan enimmillään kolmen kollegan kanssa.

Kotimaahan verrattuna suurin ero on siinä, että täällä ollessa sanaa "palaveri" on oppinut odottamaan myönteisesti. Suomalaistyylisiä asiavetoisia työpalavereita on nimittäin ollut täällä vain pari kappaletta, ja loput yhteiset kokoontumiset ovat olleet kakkukahveja tai yhteisiä lounaita, joissa on joko toivotettu uutta kollegaa tervetulleeksi tai jätetty vanhalle jäähyväisiä. Me like!

Pikku pirskeiden johdosta hommatkin ovat edenneet varsin mukavasti. Toki syitä on muitakin. Joku päivä tajusin, että kotipuolessa yleensä edessä olevia pikkuaskareita (omassa tapauksessa mm. ay-hommaa) ei ole pöydällä lainkaan. Helpottaa kummasti, kun voi vaihteeksi keskittyä täysipainoisesti varsinaiseen työhön.

Toki myös työympäristö vaikuttaa. Tänne vaihtoon tulevat ihmiset ovat yleensä innosta piukeina, ja kun vaihtojaksot kestävät yleensä tuollaiset parisen kuukautta, niin tekemisen meininki on sinä aikana kova. Ja se tarttuu.

Oma merkityksensä viihtymiselle on myös kampusalueella, jossa saa tuntumaa kiinalaisopiskelijoiden arkeen. Ensinnäkin kyseessä on todellakin kampus eikä vain ryhmä opetus- ja hallintorakennuksia, kuten usein Suomessa. Alue on muuhun Shanghaihin verrattuna erinomaisen vihreä ja puistomainen, ja siellä on mukava tallustella muutenkin. 

Puistoa kampuksella.

 

Japanilaistyylinen puutarha.

Tässä toivotetaan uudet opiskelijatoverit
lämpimästi tervetulleiksi!

Opiskelijoiden asuntolaelämää pääsee seuraamaan sivusta päivittäin, työmatka kun kulkee asuntola-alueen läpi. Tällä matkalla voi myös perehtyä kiinalaisperinteeseen yhä elimellisesti kuuluviin julkisiin banderolleihin, joilla paitsi luodaan yhteishenkeä myös iskostetaan oikeita käytös- ja ajattelutapoja. Välillä hämmentäviä, mutta paikalliset eivät kuulemma enää noteeraa niitä mitenkään.

Vipinää kampukselle tuovat myös kauppiaat, jotka päivystävät alueella likipitäen ympäri vuorokauden. Periaate on se, että kampukselta ei tarvitse poistua lainkaan, koska siellä on kaikki päivittäistavarakioskeista pesuloihin.

Toki osasyynä palvelutarjontaan on sekin, että opiskelijoiden menoa kampuksen ulkopuolelle rajoitetaan. Kampusalueen portit suljetaan yleensä klo 23, etteivät opiskelijat vallan en masse ajautuisi kaupungin synnilliseen yöhön ja aiheuttaisi siellä ongelmia. Myöhästelyistä tulee sanomista, joskin ulkomaalaisten vaihto-opiskelijoiden myöhästelyihin vaksit suhtautuvat kuulemma äärimmäisen joustavasti (lue: katsovat läpi sormien).
 

Kampuskissoja vahdissa.

Kampuksella kulkee myös joukko kissoja, jotka pitävät hiiriä ja rottia loitolla sekä toimivat osin myös yliopistolaisten yhteisinä lemmikkeinä. Mikäpä siinä - kyllähän paijaaminen alentaa stressiä.

Kissat muuten saavat ruokaa myös lähistöllä asuvalta mummolta. Pääosin öisin liikkuvasta mummosta on tullut kampuksella jonkinlainen kulttihahmo sen jälkeen, kun paikallinen opiskelijalehti teki hänestä jutun. Ilmeisesti mummo on päässyt vaihto-opiskelijoiden kanssa samaan kastiin ja saa kulkea kampuksella kuten haluaa...

Ja jottei nyt ihan estottomaksi kehumiseksi menisi, niin onhan täälläkin omat ongelmansa. Ne liittyvät usein byrokratiaan, jonka logiikka ei vielä ihan ole auennut minulle. Lippusten ja lappusten kanssa on pientä taistelemista, mutta onneksi toimistosihteereiden rautaisen ammattitaidon turvin on toistaiseksi selvitty.

Puhemies itse.

Summa summarum: Suuren ruorimiehen valvonnassa homma pyörii eli 中国 rules! Näin sarjan tilanne on 1-1. 

Asuntomarkkinoilla

Tänne tultuani minulta on muutamankin kerran kysytty, miltä asuminen Kiinassa maittaa. Olen aistinut, että taustalla on ollut paitsi aitoa kiinnostusta myös pientä huolta kämppien laadusta.

Kiitos kysymästä, hyvinhän se maittaa. Vaikkei oma vuokra-asunto ihan MTV Cribs -tasoa olekaan, niin päivä päivältä vahvemmin on alkanut tuntua siltä, että kämpän valinta oli mainio. Olennaiset tavarat täällä kuitenkin olivat jo tullessa valmiina, seutu on rauhallista, matka työpaikalle ei ole pitkä ja lähin metroasemakin on vain pienen kävelymatkan päässä.

Pieni mutta toimiva makuu- ja työhuone.

Muista aina liikenteessä

Reissatessani olen pannut merkille, että liikennejärjestelyt ja liikennesääntöjen noudattaminen kertovat kohtuullisen paljon maasta ja sen ihmisten mentaliteetista. Miettikääpä vain Suomea: sääntöjen pilkuntarkkaa noudattamista ja hyvää järjestystä, mutta myös usein kummastusta aiheuttavia "lieviä" ongelmia ottaa muut kanssaihmiset huomioon tien päällä.

Entäs sitten Shanghai? Ensikuvitelmaksi tulee herkästi kaaos, koska siltähän touhu täällä ruuhka-aikaan - ja usein muulloinkin - näyttää. Hirmuinen ihmismassa on yhtä aikaa liikkeellä ties minne, torvet soivat, sadatteluja kuuluu sieltä täältä ja pakokaasun katku leijuu vahvana ilmassa.

Kun touhua on katsellut jonkin aikaa, hommaan alkaa muodostua jonkinlainen järjestys. Kuten nähdäkseni Kiinassa usein, se pohjautuu osin sääntöihin (eivät muuten juuri eroa Suomesta), mutta enemmälti kussakin tilanteessa ketterään luovimiseen. Peruskuvio on samantyyppinen kuin muuallakin, eli isomman oikeudella mennään, mutta pieniä paikallisia erityispiirteitä on havaittavissa.

Kontrolloitu shanghailainen tienylitys.

Tässäpä täysin subjektiivinen tienkäyttäjien hierarkia Shanghaissa. Aloitetaan pistesijoista: 

8) Kävelijät: Edustajia kaikissa ikä- ja sosiaaliryhmissä. Jalkakäytävällä ainoastaan liian monien lajitovereiden, lukuisien pyöräilijöiden ja satunnaisten skootteristien häirittävänä, muualla käytännöllisesti katsoen vapaata riistaa missä ja milloin vaan. Perusselviytymisohje kaikkialla Jere Karalahden "Keep your head up" yhdistettynä Mulderin & Scullyn "Trust no oneen". 

7) Polkupyöräilijät: Pyörien määrä on Kiinassa on kasvanut viime vuosina (esimerkiksi Pekingissä vuosina 2004-2010 arviolta 4 miljoonasta 9 miljoonaan). Shanghain kaduilla tämä ei paikallisten mukaan näy, vaan pyörät keräävät ruostetta porttikongeissa ihmisten vaihdettua joko omiin motorisoituihin kulkupeleihin tai yhä paremmin toimivaan julkiseen liikenteeseen. Nykyään suosittu vaihtoehto lähinnä vähävaraisille (opiskelijoille). Väylillä on silti sen verran ruuhkaa, että perusselviytymisohjeeksi suositellaan kamikazemaista luonnetta ja hyviä refleksejä. Luonnollisestikin kypärän ja muiden turvavälineiden käyttö on lajiryhmän edustajista häpeällistä toimintaa. 

6) Skootteristit / sähköpyöräilijät: Vahvasti yleistyvä lajiryhmä. Jakaantuvat kolmeen alaluokkaan: 1) sliipattuihin teineihin, jotka pelkäävät tukan menevän huonosti ja/tai hien puskevan pintaan pyöräillessä (SO NOT COOL), 2) kotirouviin ja seniorikansalaisiin, joille laite on liikkumakyvyn ja täten elämänlaadun parantaja par excellence, sekä 3) työn raskaan raatajiin, jotka käyttävät pyörää reippaiden kuormien siirtelyyn paikasta toiseen (ks. kuva alla). Sähköpyöräilijöitä olen alkanut nimittää "hiljaisiksi kostajiksi", koska lajiryhmän edustajien tapoihin ei kuulu äänimerkin käyttö ohittaessa. Selviytymisperiaate sama kuin pyöräilijöillä.

好，开始吧！

Eli kuten otsikko kertoo, aloitetaanpa siis!

Saavuin Shanghaihin syyskuun alussa puolen vuoden tutkijavaihtoon Fudanin yliopistoon. Varsin nopeasti minulle alkoi tulla pyyntöjä pitää täältä Kaukoidästä blogia, kaikki kun eivät naamakirjaa käytä. Mietin hetken asiaa ja päätin sitten aloittaa - yleisön pyynnöistä johtuen tai niistä huolimatta.

Tämän tekstin kirjoitus on monestakin syystä viivästynyt, mutta nyt blogialusta on viimein valmis ja käyttökunnossa. Tervetuloa siis mukaan - ainakin ne kaksi, jotka ovat uhanneet lukeakin näitä tekstejä (you know who you are)!

Tervetuloa lohikäärmeen maahan!