Found in Translation

OK, it's the last day of the trip so let's relax a bit. Instead of talking about something societally important in a tone that implies I actually know something (though I really don't) I thought I could amuse you a little.

"Why in English?" you may ask, and I answer, "Because it's FOUND IN TRANSLATION time!!!"

You all know the drill: someone spots a Chinese sign that has an English translation gone awry - in a mildly or extremely funny way. What to do? That's correct: capture it and share with your pals online!

I want to join this group, so I've prepared some funny bits for you. Because of the memes I was expecting to find plenty of ammunition for this post, but in reality, there wasn't an awful lot of material to work with. Maybe I visited the wrong cities, maybe I didn't look carefully enough, or maybe people pay more attention to English translations - who knows?

Anyway, here's what I was able to find. But before I start, a quick disclaimer. I'm presenting these not to laugh at the Chinese and their English, but with all the sympathy of a laowai who has studied a bit of Chinese and found it very different from English.

With that knowledge, the funny translations I've seen become more easily understandable. The mistakes also make a foreign learner realize what my Spurs-supporting brother has been telling me for ages: Audere est facere, to dare is to do.

Without bold attempts, nothing ever happens. So, I salute the brave Chinese who have tried their hand at translation - and remember that while smiling now, the next time I "show off" my Chinese skills the joke's inevitably going to be on me!

Enjoy!

After an oreger juice I still need more energy so I'll have a Red Blue.
And in China, even beer is healthier than elsewhere! (Yangshuo)

A little clumsy but we get the point. (Beijing)

Didn't think of that but thanks for your concern. (Zhouzhuang)

This classic can still be found! (Hangzhou)

You're clearly laughing too hard!
Let's have some Amorphis here so you can carry on...

Judging by the text, it must be the week's final assignment for the translator.
Or maybe the career's... (Shanghai)

"Not recyclable" becomes something much more interesting. (Beijing)

Gotta live on the edge, baby! (Beijing)

Actually it was pretty good! (Shanghai)

Ruokaa!

Blogia Kiinasta ei kai oikein voi pitää mainitsematta jossakin vaiheessa ruokaa, joten nyt on korkea aika, kun reissun TJ-mittari näyttää kahta.

Kuten niin monet asiat täällä, ruoka herättää runsaasti ristiriitaisia mielleyhtymiä. Kiinan ruokakulttuuri sinänsä lienee maailman rikkain. On lukuisia erilaisia keittiöitä, joilla on kullakin omat erityispiirteensä: tulista sichuanilaista, öljyistä ja makeaa shanghailaista ja niin edelleen.

Lisäksi oikeastaan jokaisella kaupungilla on omat "kansallisruokansa" (tesecai, 特色菜), joita vaalitaan hartaasti. Valikoima on huikea ja perustuu tietysti alueellisiin tuoreisiin raaka-aineisiin. Maut - ja raaka-aineet - ovat koko lailla erilaisia kuin Suomessa, mutta ainakin minulle on paikallinen pöperö maistunut.

Zhouzhuangista: "lihapullakeittoa", kalaa ja munakokkelia sekä possua ja vihanneksia.

Hangzhousta: kirpeää kalakeittoa, vihannes-appelsiinisalaatti, seitinohueksi paistettuja possunyyttejä
ja paahdettua riisiä sekä tomaatti-simpukkakastiketta. Juomana vihreä tee.

Shanghaista: kala-vihanneskeittoa ja takana simpukoita.

Yangshuosta: munakoisoa, kelta- ja ruohosipulia sekä chiliä.

Yangshuosta: etanoita maukkaassa kastikkeessa.

Muun muassa näiden herkkujen vastapainona on sitten se kurjempi puoli ruoasta, eli länsimaissakin ah niin yleisesti esiin tuodut ruokaskandaalit. Milloin on mitäkin sotkettu ruokiin tai milloin on käytetty vähintäänkin moneen kertaan kierrätettyjä raaka-aineita.

Skandaalien seurauksena luottamus oman maan tuotteisiin on monilla (erityisesti rikkailla) mennyt, ja niinpä länkkärifirmat tahkoavat melkoisia tuloja myymällä tuotteitaan (joskin laatuvirheitä on niillekin tullut).

Kuluttajan kannalta tällainen meininki muistuttaa villiä länttä. Ei siis ihme, että ruokaturvallisuus nousee usein kyselyissä esiin, kun ihmisiltä täällä kysytään suurimpia huolenaiheita tulevaisuudessa. Kuten muuallakin, suurimman laskun maksavat köyhät, joilla ei ole juurikaan varaa valita tuotteita. Ei hyvä.

Entistä surullisemmaksi asian tekee se, että samaan aikaan täällä menee ihan hirveä määrä ruokaa haaskiolle. Paikalliseen vieraanvaraisuuteen ja myös ruokakulttuuriin kun kuuluu se, että ruokaa pitää jäädä syömättä - mikäli kaikki on mennyt, kokilta voi mennä kasvot, kun ei ole ollut tarjota vieraille niin paljoa, etteivät nämä enää jaksa syödä.

Onneksi hallitus on puuttunut asiaan, ja nykyään telkkarissa näkee usein mainoksia, jossa kehotetaan tilaamaan / ottamaan ruokaa vain sen verran kuin jaksaa syödä. Vanhat tavat elävät kuitenkin sitkeässä.

Tyypillinen yliopistoruoka: riisiä, paria liha-vihannes-yhdistelmää sekä tofua ja vihanneksia.
Hintaa tällaiselle annokselle tulee hieman toista euroa.

Ruokaturvallisuuden suhteen täytyy omalta osalta koputtaa puuta. Kuusi kuukautta täällä täyttyy pian, eikä mitään ongelmia ole toistaiseksi esiintynyt. Perinteiset ohjeet - käytä paikallisten suosimia ruokapaikkoja ja käytä vain tuotteita, joiden alkuperästä olet varma - ovat vieneet tähän asti. Tosin jälkimmäisen säännön suhteen olen pääasiassa joutunut luottamaan siihen, että Tesco-lähimarkettini ja yliopiston ruokalan laadunvalvonta toimii.

Toistaiseksi kaikki hyvin, toivottavasti vielä myös kahden päivän ajan...

Summa summarum: tästä en osaa antaa arviota, koska omien hyvien kokemusten vastapainona on paljon isoja yleisiä ongelmia.

Kauneuden äärellä

Reissu on paria päivää vaille valmis, ja senpä vuoksi viikonloppuna oli pakko liikahtaa vielä kerran.

Kohteena oli Guangxin provinssissa sijaitseva Guilin, jota pidetään yleisesti yhtenä Kiinan kauneimmista paikoista - ellei jopa kaikkein upeimpana. Koululaiset ympäri maan tuntevat lausahduksen 桂林山水甲天下 (vapaa käännös: "Guilinin maisemat ovat kauneinta päällä maan"), joten odotukset olivat lähtiessä aika korkealla.

Täytyy sanoa, että en pettynyt. Kaupunkia halkovan Li-joen varrella on lukuisia teräviä huippuja, joilta näkymät alas ovat varsin mukavat ja paljastavat Kiinan mittapuulla rauhallista elämää viettävän kaupungin. Vaikka asukkaita on lähes 5 miljoonaa, elämisen tahti tuntui Shanghain vilinään verrattuna miellyttävän leppoisalta.

Näkymä Elefanttikukkulalta kaupunkiin.

Tästä kukkula on saanut nimensä: siinähän on elefantti juomassa jokivettä!

Ja tokihan fantteja pitää olla muuallakin puistossa!

Joen viereiset puistot ovat suuria ja tarjoavat paikallisille (ja turisteillekin) mukavan hengähdyspaikan. Paikallisia miellyttää se, että henkkaria vilauttamalla puistoihin pääsee ilmaiseksi. Turistin osa on sen sijaan maksaa - Guilinissa vieläpä harvinaisen raskaasti moneen muuhun Kiinan kaupunkiin verrattuna. Esimerkiksi sisäänpääsy Elefanttikukkulan alueelle maksoi 75 yuania eli risat 9 euroa, mikä on suuri summa.

Jingjiangin palatsi: kaunista, mutta sisäänpääsymaksu lähes 20 euroa.
Sillä rahalla sai tosin kyllä hyvän opaskierroksen.

Aurinko- ja kuupagodat vierätysten.

Paikallinen opas selitti asiaa sillä, että Guilin elää vahvasti turismista. Vierailta peritään kunnon taksat paikassa kuin paikassa, jotta paikkoja pystyttäisiin kehittämään ja kaupunki vaurastuisi. Ymmärsin perustelun, mutta aika kovalta hinta silti tuntui. Ilmeisesti taktiikka kuitenkin toimii, mikä kertoo jo paljon kaupungin kauneudesta: Guiliniin ei tulla valittamaan pikkusummista, vaan nauttimaan koko rahan edestä.

Kaupungin ja ympäröivän seudun kauneutta on helppo ihastella jokiristeilyllä Guilinista Yangshuoon. Matka kestää nelisen tuntia, ja sinä aikana ehtii ihastelemaan yhtä jos toistakin komeaa huippua. Tällä kertaa kova sade ei haitannut - pikemminkin teki maisemista entistä kauniimpia ja unenomaisempia.

Jyrkkiä huippuja piisasi matkalla.

Vähän kuin Ilmestyskirja. Nytistä...

Ei käy kateeksi.

Maisemat ovat myös lähteenä Kiinan 20 yuanin setelin kuvitukselle.
Vedenpinta oli vain nyt valitettavan matalalla, joten yhdennäköisyyttä pitää vähän hakea.

Risteilyn lopuksi Yangshuon pikkukaupungissa oli mukava viettää illan verran aikaa. Paikallisten nähtävyyksien katselua (ja kuvaamista) hankaloitti aikamoinen rankkasade, mutta mieleen jäi silti vahvasti illan taide-esitys: Liu Sanjien tarinan kertova musikaali ja valoshow, jonka näyttämönä toimivat Li-joki ja sen rannat.

Esitys on aikamoinen spektaakkeli, sillä siinä on mukana oli yli 600 ihmistä lähiseudun kylistä. He kertovat lauluillaan paikallisesta elämänmuodosta - ja tietysti rakkaudesta. Suurten ihmisjoukkojen liikkeet ovat varsin vaikuttavia, eikä ihme: show'sta vastaa kuuluisa ohjaaja Zhang Yimou, joka on viime aikoina saanut ikävää negatiivista julkisuutta lapsiasioistaan.

Laulut ovat kaikki paikallisella murteella esitettyjä, eikä tekstityksiä valitettavasti ole, mutta tästä huolimatta esityksestä voi kovastikin nauttia.

Kalastajat vetämässä verkkojaan.

Rakkauslaulujen aika.

Yangshuosta palattua oli edessä vielä vierailu Reed Flute Cavessa eli muinaisissa tippukiviluolissa, jotka olivat jo vuosisatoja sitten kuuluisa turistikohde. Välillä paikka painui täysin unohduksiin, mutta 60-luvulla se "löydettiin uudelleen", ja nykyisellään vierailijoita riittää.

En ihmettele. Tällaisiin näkymiin oli hieno päättää viikonloppumatka.

Valon ja varjon leikkiä.

Heijastus lammesta.

Summa summarum: suosittelen ehdottomasti! Hintaa reissulle kyllä tulee, ja minun 3 päivän retkeni sijasta suosittelisin n. 5 päivän keikkaa. Siinä ajassa ehtii jo vaellella laajemmin Li-joen ympäristössä ja käydä vaikkapa bambulauttailemassa tai ihastelemassa lähikylien riisipengerviljelmiä.

Tästä arvio on helppo antaa: 中国 rules! Tilanne taitaa olla nyt 3-2 myönteisille arvioille.

Urheilun juhlaa

Talviolympialaiset eivät Kiinassa näytä aiheuttavan samanlaista värinää kuin Suomessa, mutta kyllä täälläkin penkkiurheilijan kestävyys on ollut koetuksella.

CCTV näyttää urheilukanavallaan kisoja viitisentoista tuntia vuorokaudessa, ja siihen päälle tulevat vielä digipuolen lähetykset (joita en kämpän vanhanmallisen TV:n takia näe) ja nettilähetykset (käytännössä kaikki livenä, tosin ilman selostusta). Ei siis valittamista.

Perustilanne kotikatsomossa näinä päivinä:
luistelua TV-ruudulta ja hiihtoa tietokoneelta.

Kiinnostavinta on kuitenkin seurata pääkanavalta paikallista lajivalikoimaa, koska sen avulla näkee nopeasti, mitkä lajit ovat suosiossa. Täällä top 5 on varsin selkeä ja menee seuraavasti (järjestys täysin subjektiivisesti arvioituna):

1) Kaukalopikaluistelu
2) Pikaluistelu
3) Curling
4) Freestyle-hiihdon hypyt
5) Taitoluistelu

Ei liene kovin suuri yllätys, että kaikki em. lajit ovat Kiinan potentiaalisia / perinteisiä / varmoja mitalilajeja. Kahdesta ensimmäisestä on odotettu läjää mitaleita, ja hyvinhän kiinalaiset ovat pärjänneetkin.

Kaukalopikaluistelusta irtosi ensimmäinen kulta muistaakseni 5. kisapäivänä, kun Li Jianrou hyödynsi muiden kaatuilun finaalissa ja liukui helppoon voittoon. Sen jälkeen CCTV:n selostajat kaulailivat avoimesti (joo, näytettiin lähetyksessä), ja 45 sekunnin luistelua näytettiin ko. illan aikana laskujeni mukaan 18 kertaa. Todennäköisesti luku oli korkeampi, mutta menin nukkumaan joskus yhden maissa yöllä paikallista aikaa - meni hermot toistoon.

Samaista luistelua (plus muita kiinalaisten mitalisuorituksia) näytettiin seuraavina päivinä sen verran useasti, että ahdistus Suomen mitalitilin pienuudesta alkoi riepoa kirjoittajaa jo reilumman päälle. Oli otettava rajut keinot käyttöön, kun tajusin, että kisojen kaksi ensimmäistä hopeamitalisuoritusta olivat jääneet muiden menojen takia näkemättä.

Lievästi taikauskoisena päätin olla katsomatta suomalaisten potentiaalisia mitalisuorituksia, jotta tilanne kääntyisi, ja tänään tuli jättipotti: parisprinteistä kultaa ja hopeaa sekä kiekossa välieräpaikka! Tätä jinxiä ei nyt voi keskeyttää loppukisojen aikana - vapise Kiina!

Speaking of which: täällä paikallisiin on iskenyt jonkinlainen curling-kuume, kun maan miesten joukkue on pelannut itsensä hienosti välieriin.

En tiedä, voidaanko puhua samantasoisesta villiintymisestä kuin Suomessa Torinon kisojen aikaan, kun Uusiksen & kumppanien innoittamana yksi jos toinenkin penkkiurheilija alkoi kotikatsomossa "pistää määrämittaista pesään" ja "tapailla nänniä". Yhtä kaikki, yksi Kiinan miesten peli alkusarjassa näytettiin jopa CCTV1:ltä eli valtakunnan pääkanavalta, josta ei yleensä tule ihan oikeasti mitään muuta kuin puisevaa poliittista jargonia. Täysin ennenkuulumatonta!

Välierä Kanadaa vastaan alkaa näillä minuuteilla, joten lätinät saavat nyt jäädä. Toivon kiinalaisille menestystä eli 冰壶ille oikealla tavalla kyytiä! (Kiinalaisille curling-kivi on tosiaan "binghu" eli sananmukaisesti "jääkulho"!)

Kiinan miesten curlingjoukkueen kapteenin
Liu Ruin tyylinäyte Ruotsia vastaan.

Yleisen menestyksen kunniaksi on pakko pistää loppuun vielä lauluksi. Veteliläislähtöinen, Suomen miehekkäimmäksi diivaksi luonnehdittu Donny Olkkola on onnistunut tässä biisissään tiivistämään jotakin olennaista urheilusta - nautitaan!

Kierrätystä

Huomasin, että yksikään päivityksistäni ei toistaiseksi ole käsitellyt paikallista mediaa. Ei oikein käy laatuun - onhan tänne kuitenkin tultu tekemään mediatutkimusta.

Sen kunniaksi kierrätän häpeilemättömästi vanhaa aineistoa, eli Shanghain suomalaisten yhdistyksen Shanghailu-lehteen syksyllä kirjoittamani artikkelin Kiinan mediamaisemasta. Olkaatten hyvät.

---

Kahden tulen välissä

Suomessa puhutaan median eläneen viimeiset kolmisenkymmentä vuotta suurinta murrosvaihettaan, eikä syyttä. Vertailussa Kiinan tilanteeseen meikäläisen mediamaiseman kuohunta muistuttaa kuitenkin lähinnä myrskyä vesilasissa.

Ennen kuin Deng Xiaoping aloitti Kiinan avautumispolitiikan vuonna 1978, maassa oli 178 sanomalehteä, 930 aikakauslehteä ja alle yksi TV-vastaanotin sataa ihmistä kohti.

Perinteistä kiinalaismediaa eli banderolli,
tässä toivottamassa uusia opiskelijoita tervetulleeksi Fudanin yliopistoon.

Mainonta oli kielletty ja valtion ote viestinnästä äärimmäisen tiukka. Toimittajat nähtiin kommunistisen puolueen propagandan äänitorvina, mille oli paitsi poliittiset myös kielelliset perusteet: kiinan kielessä verbi 广播 (guăngbō) kun merkitsee sekä propagointia että tiedonjulkaisemista. 

Kahden herran
palvelijaksi 

Dengin uudistukset antoivat kuitenkin sykäyksen Kiinan median suurelle murrokselle. Mainontakieltoa alettiin purkaa 1979, eikä paluuta menneeseen enää ollut. Viestimet tarttuivat hanakasti lisätulonlähteisiin, ja teknologinen kehitys sekä nopeasti kehittyvät yhteiskunta ja talous hoitivat loput.

Nyt televisio kuuluu kiinalaiseen arkeen kuten muuallakin, ja tarjontaa riittää: jakelussa on yli 3000 kaapelikanavaa. Sanoma- ja aikakauslehtien määrä on jo kääntynyt pitkän kasvukauden jälkeen laskuun, mutta vuoden 2011 lopussa viralliset tilastot kertoivat yhä 1928 sanoma- ja 9849 aikakauslehdestä.

Kun näihin lukuihin lisätään maan tuhatkunta radioasemaa ja internetin lukemattomat toimijat, voidaan puhua tarjonnan räjähdysmäisestä kasvusta. Sama pätee mainostuloihin. Pelkästään valtiollinen TV-yhtiö CCTV myi vuodelle 2013 mainoksia lähes kahden miljardin euron edestä.

CCTV:n mainontaa: ykköskanavan kello 19:n uutislähetystä
sponsoroi ehkä maan kuuluisin viinamerkki Moutai.

Mainostulojen kasvettua Kiinan valtio on viime vuosina leikannut selvästi tukiaan viestimille ja kannustanut mediataloja omavaraisuuteen. Media toimii siis entistä selkeämmin kaupallisen logiikan ehdoilla, mutta laajaa ilmaisunvapautta sille ei ole suotu, vaikka sensuuria on lievennetty.

Näin viestimet joutuvat yhä useammin taiteilemaan nuorallatanssijan tavoin valtion ja markkinoiden vaatimusten paineessa. Ristiriitaiset vaatimukset ovat aiheuttaneet alalle monia ongelmia. 

Tummia pilviä
horisontissa 

Kuten muuallakin, Kiinassa kaupallistuminen on merkinnyt viihteen korostumista mediassa uutisten kustannuksella. Se on huolestuttanut monia journalisteja ja ärsyttänyt kommunistista puoluetta, kuten viihde- ja tosi-TV-ohjelmien kohtelu osoittaa.

Pääosin ulkomaisiin formaatteihin perustuneet deittishow’t ja Chinese Idolin kaltaiset kykykilpailut ovat tulleet Kiinassa hyvin suosituiksi 2010-luvulla ja olleet niitä esittäneille alueellisille satelliittikanaville mainio tulonlähde.

Vuonna 2012 hallitus kuitenkin puuttui peliin ja kielsi noin 70 % tosi-TV-ohjelmista "huonoa makua osoittavina". Taustalla epäiltiin olleen paitsi aito huoli ohjelmien kehnosta (moraalisesta) tasosta myös keskusjohdon pyrkimys kasvattaa CCTV:n tarkemmin valvotun asiaohjelmiston katsojalukuja.

CCTV1:n uutisten lippulaiva, kello 19 lähetettävä Xinwen Lianbo ("TV-uutiset").

Kykykilpailujen suosion jatkuttua valtio rajasi lokakuussa kilpailujen määrän yhteen per kanava per vuosineljännes. Samalla ilmoitettiin, että satelliittikanavien tulee käyttää vuodesta 2014 lähtien vähintään 30 % viikoittaisesta ohjelma-ajastaan uutisiin ja talousaiheisiin.  

Medialle päätös on vaikea, sillä uutiset eivät kiinnosta Kiinassakaan ihmisiä entiseen tapaan. Lisäpulman tuottaa se, että valtio vaatii keskittymistä uutisiin, mutta samalla se ylläpitää toimillaan mediataloja eriarvoistavaa järjestelmää.

”Valtion lehdillä [kuten People’s Dailyllä] on monopoli koviin uutisiin ja tiedotustilaisuuksiin. Jossain määrin tämä ohjaa muita lehtiä kevyisiin aiheisiin tai jopa tekemään halutunlaisia juttuja rahasta. Tällainen systeemi laiskistaa ja rappeuttaa molempien osapuolten toimittajia”, Global Times -lehden haastattelema veteraanitoimittaja toteaa.

Sensuurikin on edelleen läsnä, tosin usein aiempaa hienovaraisempana ja poliittisista suhdanteista riippuvaisempana. Toimittajille tämä aiheuttaa ongelmia: selvää rajaa kiellettyjen ja sallittujen aiheiden sekä käsittelytapojen välille on vaikea vetää.

Kovassa talouspaineessa moni päätyykin itsesensuuriin, jossa pelataan ”varman päälle” ja karsitaan juttua enemmän kuin sensorit olisivat tehneet. 

Ammattikunnassa
sisäisiä ongelmia 

Kiinalaisjournalistien ammattietiikka on muutenkin ollut viime aikoina tapetilla. Global Times -lehden haastatteleman veteraanireportterin mukaan pelisäännöt ovat monilta hukassa.

"Monille toimittajille maksetaan haastatteluista. Ja jotkut mediatalot saavat maksuja positiivisesta tai negatiivisesta raportoinnista", hän kertoi.

Pekingissä Communication University of Chinan apulaisprofessorina toimiva Xu Peixi kertoo, että eettiset ongelmat ovat suurimmat nettiuutisissa. Niitä tuotetaan usein kovalla kiireellä ja huonolla palkalla. Jälki on sen mukaista: muun muassa muiden uutisten kopiointi ilman lähdemainintaa on yleistä.

Eettiset pulmat ja kehno palkka ovat saaneet yhä useamman toimittajan vaihtamaan alaa. Osa jättää työn myös stressin takia: kesäkuussa 2013 julkaistussa laajassa kyselyssä media-ala arvioitiin Kiinan neljänneksi rasittavimmaksi teollisuudeksi.

Ammattikunnan arvostuksen aleneminen näkyy myös yleisön silmissä. Toimittajien kohtelu on muuttunut aiempaa tylymmäksi, ja kansalaiset kyseenalaistavat toimittajien juttuja yhä useammin netissä. Viime kesänä julkaistun tutkimuksen mukaan 85 % vanhemmista ei suosittele lapsilleen media-alaa. 

Riittävätkö
korjausliikkeet? 

Ammattikunnan ongelmat ovat saaneet hälytyskellot soimaan valtiojohdossa. Ratkaisuksi kehitettiin syyskuussa lisäkoulutus: lähes 300 000 lehdistön edustajan on käytävä työpaikoillaan pakolliset kurssit mm. marxismista ja journalismietiikasta sekä läpäistävä loppukokeet.

Journalismin itsesääntelylle Kiinassa ei siis anneta arvoa. Herää silti kysymys, miten hyvin valtiojohtoinen järjestelmä onnistuu siistimään alaa, kun sitä itseäänkin kritisoidaan enenevässä määrin.

Eteläisessä Guangdongin provinssissa useammat sanomalehdet ovat viime vuonna uhmanneet sensuuria ja raportoineet kielletyistä aiheista. Yritykset ovat johtaneet toimittajien erottamisiin, mutta ne kertovat lisääntyvän avoimuuden tarpeesta.

Taannoista Bo Xilain korruptio-oikeudenkäyntiä voidaan pitää puolueen kädenojennuksena medialle: korkea-arvoisen poliitikon oikeusprosessista sai uutisoida Kiinan mittapuulla poikkeuksellisen avoimesti.

Tämä tuskin kuitenkaan riittää medialle. Yhteenottoja on luvassa jatkossakin, sillä valtion ja kaupallisuuden vaatimusten ristiriidat tuntuvat peruuttamattomilta.

Päälähteet: Global Times 5.11.2013, Xu Peixin haastattelu 5.9.2013.

Vetten äärellä

Kiinassa kaikki on suurempaa, ilmeisesti flunsssatkin.

Niinpä blogisti on viimeisten 13 päivän aikana lähinnä kerännyt happea ja yrittänyt toipua äärimmäisen ärhäkästä lentsusta, joka ei tunnu erityisemmin välittävän edes kiinalaisen lääketieteen tehokkaimmista (ja kitkerimmistä, toim. huom.) flunssalääkkeistä.

Viimeisten tuntemusten perusteella taistelu saattaisi lähipäivien aikana olla kääntymässä viimein voitolliseksi, mutta se edellyttää ainakin muutaman lääkeampullin narauttamista ja nauttimista - tai siis pikemminkin kärsimistä.

Potemisen (ja olympialaisten katselun, joista lisää myöhemmässä päivityksessä) ohessa on hyvä hetki tehdä pieni matkapäivitys. Viimeisten viikkojen saavutuksiin kuuluu pari matkaa vesistöjen ääreen, ensin Hangzhouhun ja sitten Zhouzhuangiin.

Ensin mainittu on kiinalaisessa kulttuurissa tärkeä matkakohde. Sijaitseehan siellä 西湖 (Xihu, suom. Länsijärvi), noin 6,5 neliökilometrin kokoinen kauneudestaan tunnettu järvi, joka on nykyisellään myös Unescon maailmanperintökohde.

Järvi on toiminut kiinalaisen älymystön ja runoilijoiden innoittajana jo ainakin tuhatkunta vuotta. Muun muassa Song-dynastian aikainen kuuluisa runoilija Su Dongpo (1037-1101) vertasi järveä klassiseen kiinalaiskaunottareen Xi Zihin (Xi Shi) eräässä runossaan seuraavasti (tässä englanninkielinen käännös):

Ripping water shimmering on sunny day,
Misty mountains shrouded the rain;
Plain or gaily decked out like Xizi,
West Lake is always alluring.

Ihan tämänkaltaiseen herkistyksen tilaan en itse reissuni aikana päässyt, mutta onhan järvi ympäristöineen todella kaunis talviaikaankin - ei ihme, että alue oli paikallisille suuri ylpeydenaihe. Keväämmällä käydessä maisemat olisivat varmasti olleet vielä tätäkin näyttävämpiä.

Järven pohjoisrantaa.

Kaupunkia läheiseltä kukkulalta.

Hangzhoun keskusta ja Xihu Leifengin tornista.

Meditoimassa.

Illan vesi- ja valoshow.

Järven keskellä olevassa saaressa.

Ei hullumpi puutarha.

Hangzhoun kukkapuistossa.

Auringonlasku järvellä.

Jos oli Hangzhou kaunis suurkaupunki, niin kauheasti ei voinut maisemista valittaa Zhouzhuangissakaan, joka on pieni vesikaupunki vähän yli tunnin bussimatkan päässä Shanghaista.

Kaupunki on myös saanut Unescon maailmaperintöstatuksen, ja sitä kutsutaan liikanimellä "Kiinan Venetsia". Syy selvinnee seuraavista kuvista (mainittakoon tässä, että Kiinassa on aika monta Venetsiaa, jos paikallisilta kysytään - vesikaupunkien kesken käydään kovaa statusvääntöä).

Lautturi työssään.

Turistit kuvauspuuhissa.

Ruuhkaa väylällä.

Hienojen kanavamaisemien lisäksi kaupungista jäi mieleen muinaisen paikallisen suurmiehen herra Shenin asunto. Vaatimattoman sisäänkäynnin takaa paljastui labyrinttimainen rakennus, jossa oli vaatimattomasti toistasataa huonetta! Ei kaverilla ollut ilmeisesti pikkurahan puutetta...

Herra Shenin työhuone ja oikeassa reunassa teehuone.

Ja kuten kuvaan kuuluu, kunnon kiinalaisessa kaupungissa on oltava buddhalainen temppeli. Zhouzhúang ei pettänyt tässäkään suhteessa: Quanfun (全福, suom. täydellinen onni) temppeli oli paitsi nimensä myös ympäristönsä puolesta komea paikka päättää hieno päiväretki!

Quanfun temppeli.

Molempia kohteita voi suositella Shanghaihin saapuvalle turistille, jos kalenterissa on vähänkin ylimääräistä aikaa. Zhouzhuangin käy helposti päivässä läpi, ja Hangzhouhun suosittelen varaamaan pari päivää, ettei tarvitse hosua.